Tietoa mainostajalle ›

August 16, 2013

ARVONTA + LINKKAA BLOGISI

Elokuu. Pimenevät illat. Haikeat jäähyväiset menneelle kesälle ja jonkin uuden alku. Kun kesä on kaikessa kepeydessään jopa jotenkin  röyhkeän valoisa, on syksy omassa synkkyydessään lohdullisen turvallinen. Syksy ei esitä mitään. Se vaan on. Ja sen tuomiin muutoksiin on sopeuduttava, tahtoi tai ei.

Syksy on aina edustanut minulle uutta alkua. Helteiden väistyttyä tunnen pohjatonta energiaa lähteä kokeilemaan kaikkea uutta. Uusi opiskelupaikka. Uusi harrastus. Uudet kengät (tai minun tapauksessani aina uusi takki). Uusi maa ja uusia ihmisiä. Tämä syksy tuo meille tullessaan uuden talon, uuden asuinpaikan, uuden kaupungin.

Uusien tuulien puhaltaessa sama levottomuus valtaa aina mieleni. Haluaisin heittäytyä pyörteeseen ja katsoa missä kohtaa jalat taas osuvat maahan. Ihailen suuresti näitä hetkeen heittäytyjiä. Kun palo on tarpeeksi kova, uskaltaa lähes mitä vain.

Tunnen muutaman rohkean, jotka sanoivat itsensä irti kaikesta siitä vakituisesta, josta me muut pidämme kiinni kynsin ja hampain. Riemulla olen saanut todistaa niitä hetkiä, kun pienen epäröinnin jälkeen nämä hyppääjät ovat löytäneet juuri sen oman juttunsa. Ja miten uskomattoman upeaa on ollut saada seurata sivusta, mihin kaikkeen nämä lahjakkaat ihmiset ovatkaan kyenneet. Ja miten haikeaa on ollut huomata oma heikkoutensa.

Haluaisin esitellä yhden näistä tuntemistani talenteista. Erään ihmishahmon, jolla on omien sanojensa mukaan loputon tarve tehdä itse. Tästä loputtomasta tarpeesta on syntynyt tuotemerkki Göran. Pilkahtelu silmäkulmassa syntynyt Göran on koristautumista joka hetkeen sekä tunnelmaan, kotiin että kylään. Osa materiaaleista on kierrätettyä ja tuotanto toteutetaan rakkaudella sekä valtavilla määrillä kahvikupposia. Suunnittelijana sekä valmistajana toimii Erika Belazreg, työt tehdään käsityönä Helsingin Kalliossa. Aikaisemmin kuvissani näkynyt Ukkonen-kaulakoru on syntynyt tässä samaisessa pajassa.

Tässäpä inspiraatiota syksyyn meille kaikille. Mikäli painit vastaavien asioiden kanssa tai kaipaat muuten vain näkyvyyttä pimeneviin iltoihin, laita pieni viesti kommenttiboksiin. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Göranin uniikki Lucha Libre -heijastinmies.

Arvonnan säännöt ovat seuraavat: Yhden arvan saat jättämällä kommentin tähän postaukseen (olisin kovin iloinen, jos linkkaisit oman tai lempiblogisi). Toisen arvaan saat liittymällä lukijaksi ja kolmen tykkäämällä Facebookissa. Kirjautumattomat lukijat, jättäkää itsestänne tunnistettava nimimerkki, jotta arpaonnen osuessa saan teihin yhteyden. Arvonta alkaa nyt ja päättyy ensi sunnuntaina 25.8. klo 23.
SHARE:

96 comments

  1. Yhdellä arvalla mukana. Löysin vasta tämän ihanan blogisi. Mukava katsella näitä kuvia ja etsiä inspiraatioita omaan tulevaan kotiin. Asuntokauppoja hierotaan parhaillaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukavaa, että löysit ja ihana kuulla, blogistamme on löytynyt inspiraatioita :) Onnea asuntokauppoihin!

      Delete
  2. Kahdella arvalla lähden heijastinmiestä tavoittelemaan. Ihana kirjoitus ja hauska tuote :)

    projektila.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kun linkkasit blogisi. Olenkin käynyt jo aikaisemmin kurkistelemassa ja pidin kovin.. Liityin lukijaksi :)

      Delete
  3. Kahdella arvalla mukana! Mulla on niiiiin monta lemppariblogia, tämän sinun blogisi lisäksi, että olen nyt laiska ja linkkaan vaan oman blogini :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Sinun blogisi selaileminen saa tämän tytön aina niin hyvälle mielelle!

      Delete
  4. Kahdella arvalla mukaan!

    www.onniasuutaalla.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kun pääsin tutustumaan kotiisi. Niin kaunista! Jäin lukijaksi.

      Delete
  5. Kaksi arpaa! Meillä on uuden kodin etsintä kovassa käynnissä, joten blogisi tarjoaa jo ennakkoon kivoja vinkkejä.

    melkomustavalkoista.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. hah! Jäin lukemaan blogiasi, ja kauhea matkakuume iski. Olen opiskellut Bangkokissa, ja Thaimaa on aina yhtä lähellä sydäntäni! Jään odottomaan lisäpostauksia Koh Taosta ja Bangkokista ;) Onnea teille kovin paljon uuden kodin etsintään!

      Delete
  6. Kahdella arvalla mukaan. Luen niin monenlaisia blogeja, että suosikkia on mahdoton nimetä.

    ReplyDelete
  7. Kahdella arvalla mukana!
    inanadesigner.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos blogilinkistä! Upea DIY-naulakko.. Sait uuden lukijan :)

      Delete
  8. Hei!

    Hyppään mukaan kahdella arvalla.

    Tässä linkki omaan raksa/sisustusblogiini

    http://janenhimassablogi.blogspot.fi/




    sekä pari suosikkiani mustan oven lisäksi

    http://villaluova.com/category/moderni-puutalo-rakentuu/

    http://tontinlaidalta.blogspot.fi/

    http://maailmaltakotiin.vuodatus.net/.

    Jane

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, sinun blogiasi tuleekin lueskeltua ahkerasti. Varsinkin M on ihan koukussa ;) Kiitos kun laitoit myös suosikkisi. Noita seuraamme mekin silmä tarkkana. Suosittelen myös mitä lämpimimmin tutustumaan!

      Delete
  9. Hei!
    Kahdella arvalla mukana!
    http://muotoseuraafunktiota.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana uusi tuttavuus :) Tätä projektia on pakko jäädä seuraamaan!

      Delete
  10. Fb:ssä tykätty, elli kolmella mukana...:)

    ReplyDelete
  11. Moi!

    Minä kans mukana :)

    Meitin raksablogi
    http://mustapuutalo.blogspot.fi/

    Olen jo vuosia seurannut tätä blogia http://www.sweetfineday.com/
    Siinä Jenna kirjoittaa hyvällä asenteella elämästään New Yorkissa ja kuvat on mielettömän hienoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos blogivinkistä :) Olenkin jo aikaisemmin tainnut mainita: teille on kyllä tulossa huisin komea talo!

      Delete
  12. Mulle tämä syksy tuo mukanaan uuden harrastuksen. Kahdella arvalla mukana :)
    www.aaniala.info

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon onnea ja iloa uuden harrastuksen parissa!

      Delete
  13. Vähän sivuun rakentamisesta, sisustuksesta ja muusta sellaisesta. Retkeilyä yksin, kaksin, porukassa ja lasten kanssa.

    http://ainaylamaki.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukavaa tutustua muihinkin kuin rakennus- ja sisustusblogeihin! Kiitos kun linkkasit :)

      Delete
  14. Hep, kahdella mukana! :)

    http://iisanelamaa.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  15. Yhdellä arvalla mukana! Löysin blogisi Dekossa olleen jutun perusteella ja kauniisti sisustettu yksiö jäi mieleeni. Innolla odotan uuden talon valmistumista ja sisustamista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukavaa, kun löysit! Uudessa talossa on muutaman kerran enemmän neliöitä, mitä sisustaa. Kovasti odotan jo minäkin :)

      Delete
  16. Mahdottoman mahdoton sanoa yhtä paljon listoilla hyviä. Tämä mukaan lukien!

    Kaksi arpaa x_unrated at hotmail.com

    ReplyDelete
  17. Mukana kahdella!

    Tervetuloa: :) www.omadeco.blogspot.com

    ReplyDelete
  18. Niin ne jotkut uskaltaa heittäytyä.. Mutta onko aina pakko niin radikaalisti heittäytyä tai muuttaa asioita? "Muutosta" saa elämään jo sillä, että vaihtaa kahavimerkkiä tai ostaa suklaan sijasta hedelmiä :D

    Ja onko ihimiset aina välttämättä rohkeita? Toiset ihimiset saattaa olla jopa tyhymiä heittäytyessään.. Mutta ei se tyhymyyskään välttämättä pahasta oo ;)

    leijonanpesa.blogspot.com

    Ja taijanpa tällä kertaa liittyä jo lukijaksi, joten kahella arvalla mukana :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos leijonaemo loistavista ajatuksista ja tervetuloa lukijaksi!

      Useimmat ihmiset ovat varmasti oikein onnellisia juuri siinä missä ovat; työpaikka, perhe, asunto, ystävät... Miksipä silloin muuttamaan asioita radikaalisti. Rohkeutta ja heittäytymistä voi silloin olla jonkun uuden harrastuksen aloittaminen tai juurikin sen tutun tuotemerkin vaihtaminen toiseen..

      Sitten on se joukko, jotka valittavat elämänsä laatua. Pitäisi tehdä se remontti, pitäisi laihduttaa, löytää se unelmien duuni ja ystäviä. Kuitenkaan tekemättä asioille yhtään mitää..

      Ja sitten on se joukko rohkeita "hurjapäitä", jotka vaihtavat alaa, perustavat yrityksen, lähtevät opiskelemaan tai ilmoittautuivat savikuppikurssille oppiakseen jonkun uuden taidon. Tekevät valintoja, joista ovat haaveilleet. Ja joskus se jopa kannattaa :)

      Delete
  19. Kahdella arvalla mukana. Lempiblogejani taitaa olla erilaiset äiti-lapsi blogit, en osaa sanoa yhtä. Myös sisustusblogeja seuraan useampia.

    neppulijee(at)suomi24.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lempiblogeja on tosiaan aika vaikea nimetä. Nuo seuraamasi "tyylisuunnat" ovat itselleni myös sellaisia hyvän mielen blogeja. Arjen pieniä iloja ja oivalluksia :)

      Delete
  20. http://noniintutot.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  21. http://eetusreign.blogspot.fi/

    15-vuotiaan pojan lifestyle-tyylinen blogi :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jäin Eetu selailemaan blogiasi piiitkäksi aikaa. Kiitos kun linkkasit!

      Delete
  22. Hei, kahdella arvalla mukaan.

    http://tasapainoatavoitellen.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joko on talopäätökset tehty? Täytyy jäädä langoille odottelemaan, mitä kaikkea tuleman pitää :)

      Delete
  23. Syksy saisi tulla, mutta ilman jatkuvaa sadetta kiitos. Omaan syksyyn kuuluu tavaran karsimista ja valmistautumista muuttoon puoleksi vuodeksi Kaliforniaan.

    Kolmella arvalla mukana!

    www.kummelikopplan.wordpress.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau! Teillä puhaltaakin todella muutoksen tuulet! Kaliforniassa ei tarvinne sateista kärsiä ;)

      Delete

  24. http://saijis.blogspot.fi/

    19-vuotias tyttö, joka rakastaa muotia, shoppailua, korkeita korkoja, kosmetiikkaa, matkustelua, aurinkoa, liikuntaa, hyvää ruokaa, rusketusta & biletystä! Blogi sisältää myös tuotearvosteluja ja tutoriaaleja :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyypä tulla vierailemaan blogiisi!

      Delete
  25. Tänään löysin mielenkiintoisen blogisi eli yhdellä arvalla mukana!

    ReplyDelete
  26. Suosikkiblogeja on tosiaan vaikea nimetä kun niitä on niin monta.Juuri tällä hetkellä raksablogit ovat erityisen mielenkiintoisia ja lähellä sydäntä. Teidän projekti kiinnostaa ihan erityisesti, sillä meillä on sama urakoitsija valittuna :) Kovasti onnea projektiimme!!Me odotellaan vielä rakennuslupaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Mahtavaa, että täältä löytyi myös tällaista "vertaistukea". Lisäsimme teidät blogilistaamme. Täytyypä olla kuulolla, miten teillä menee urakoitsijan kanssa ;)

      Delete
    2. OMG, mikä kunnia :)! Thanks!

      Delete
  27. Kahdella arvalla mukana :)

    www.musta-valkeaa.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Blogisi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta! Täytyypä vierailla oikein ajan kanssa :)

      Delete
  28. http://moonabloggg.blogspot.fi/

    5 luokkalaisen tytön juuri aloittama lifestyle blogi.

    ReplyDelete
  29. Voi osallistun ehdottomasti arvontaan! Ja kaipailit linkkejä, joten tässä omani <: Täytyy muuten sanoa, että olet saanut tän ulkoasun todella kauniiksi <:

    http://matildannas.blogspot.fi/

    Intohimoa DIY-projekteihin ja second handiin, riemuidiootteilua, shoppailua, inspiraatiokollaaseja sesongin ja toiveiden mukaan, muotia ja tyyliä mm. asukuvien muodossa. Muodin sekaan olen yhdistänyt intohimoni ruuanlaittoon. Tästä syystä asukuvien seassa vilisee vinkkejä leffaherkuista pullanleivontaan<:

    http://matildannas.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nöyrä kiitos kehuista! Ja kiitos kun linkkasit blogisi. Kiva DIY-juttu osui blogiasi selaillessa heti silmiin :)

      Delete
  30. Hei! Yhdellä arvalla mukana :)

    http://karhu-junassa.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Hienoja kuvia! Kiitos, kun linkkasit :)

      Delete
  31. Heipsan! Tällä kertaa en osallistu arvontaan, mutta linkkaan sisustuspainotteisen lifestyleblogini tänne. Kovasti yritetään sisustella ja tehdä viihtyisää 32 neliön vuokrayksiöstä. :)

    http://whiteandfresh.casablogit.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, meillä on samat haasteet: sisustaa reilu 30-neliön yksiötä :)

      Delete
    2. Hih, joo. :) Mut eiks teillä oo jollain tapaa erillinen makkari?

      Delete
    3. No tavallaan ;) Meidän yksiössä on kaksi huonetta (1 h ja keittiö)!

      Delete
    4. Hyvä homma, mulla on makkari, olohuone ja keittiö tää yksi huone :D

      Delete
  32. Tuiki tavalliset ja hurjaakin hurjemmat remonttikokeilut ilmoittautuu mukaan :)

    http://katinkokeellisetremontit.blogspot.fi/

    Tällä hetkellä suunnittelen uutta tuotetta jossa olisi kätevää säilytellä shampoot ym. putelit suihkussa.. Palaan asiaan kunhan proto on valmis!! :D
    Tuote tulossa myyntiin verkkokauppaani toivottavasti joskus tulevaisuudessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuotteelta! Meillä pullot ja putelit pyörivät tällähetkellä suihkun lattialla..

      Kattiwatin blogista löytyy muuten ihan huikeita remonttivinkkejä. Suosittelen tutustumaan!

      Delete
  33. Arvalla mukana :)

    www.kodinkulmia.blogspot.fi

    ReplyDelete
  34. Yhdellä arvalla mukaan,
    Hitsin tyylikäs blogi sinulla, jään niin seuraamaan.

    Nti Papu
    ja linkki meitin ruokablogiin...
    http://herneetkinrokkaa.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Ja kiitos linkistä (olen ihan höperönä ruokablogeihin)! Minua ilahdutti sivupalkissa olevat erityismaininnan ansaitsevat ravintolat, ja erityisesti kakkosena oleva Alia.. Jään seuraamaan!

      Delete
  35. Samoissa tunnelmissa, syksy on ollut myös minulle aina uuden alkua ja siksi tosi jännittävää aikaa. Huomenna alkaa opinnot uudessa koulussa ja lisäksi aloitan syyskuussa urheilun uudestaan :) Ihana teksti ja koko blogi, jään seuraamaan!

    3 arpaa, lukijaksi liityin bloggerin kautta

    http://creativemind-milla.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea kovin syksyn uusiin haasteisiin. Ja ihanaa, kun jäit seuraamaan :) Blogissasi on muuten todella upeita kuvia!

      Delete
  36. Osallistun kahdella arvalla :)

    Ja tervetuloa blogivisiitille:

    http://www.kotiolotila.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillä on kotiolotilassa niin ihanan kotoisa tunnelma :) Pidän kovin!

      Delete
  37. Jo hetken bloglovinin kautta blogiasi seuranneena osallistun arvotaan!
    Osoitteessa http://kolmiovi.blogspot.fi on minun orastava remppablogi. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olenkin käynyt jo kurkkailemassa blogiasi. Raksoja ja remontteja on huisin kiva seurata!

      Delete
  38. Yhdellä arvalla mukana :)

    http://elamanisanoina.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi miten toi hymyn huulille blogistasi lukemani ensimmäinen lause "Suokaa anteeksi radiohiljaisuus, mutta täällä on aika mennyt virkatessa." Mulla meni tuo virkkaus niin yli, että nyt olen vieroituksessa ;)

      Delete
  39. Kolmella arvalla mukana!

    Ja tässä vielä linkki: http://exminimalist.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos arvoista ja linkistä :) Täytyy tutustua blogiisi oikein ajan kanssa. Sen verran paljon näytti olevan mielenkiintoisia juttuja!

      Delete
  40. Mukana yhdellä arvalla! Ja tervetuloa käymään blogissani, www.suklaapeikko.blogspot.fi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee! Taas uusi ruokablogituttavuus :)

      Delete
  41. Mukana kahdella arvalla! Löysin blogiisi kun etsin tietoa betonilattiasta, jollainen on itsellekin suunnitteilla. Blogisi on hyödyllinen ja inspiroiva ja jäinkin heti lukijaksi FB:n ja bloglovinin kautta. :)

    Itsellä suunnitteilla suurremontti Etelä-Helsingissä ja siitä kirjoittelen blogissani http://minajamorris.blogspot.fi/
    Voinko linkittää blogisi omalle lukulistalle?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa, kun löysit. Ja kiitos kovin :) Voit toki linkittää blogini omalle lukulistallesi. Täytyypä jäädä kurkkimaan teidän remontin etenemistä. Suunnitelmat näyttivät kerrassaan mainioilta!

      Delete
  42. Mukana kahdella arvalla! Löysin blogiisi kun etsin tietoa betonilattiasta, jollainen on itsellekin suunnitteilla. Jäin heti lukijaksi, blogisi on hyödyllinen ja inspiroiva! :)

    Kirjoitan omista remonttisuunnitelmista täällä http://minajamorris.blogspot.fi/

    Voinko linkittää blogisi omaan lukulistaani?

    ReplyDelete
  43. Heips!

    Mukana kolmella arvalla. :)

    Meidän blogin jo tiedätkin ja sehän löytyy täältä. http://kotilato.blogspot.fi/

    Oon ollu muutaman viikon ihan blogipimennossa. Pitääkin tutkailla miten teidän projekti etenee.

    ReplyDelete
  44. Teillä on Ladossa varmasti niin kovat "viime hetken" tohinat, ettei taida paljon blogeihin jäädä aikaa. Meillä taas tuntuu asiat menevän niin hitaasti eteenpäin, ettei voi muuta kuin kuluttaa aikaansa täällä virtuaalirakentajamaailmassa ;)

    ReplyDelete
  45. liityin myös lukijaks ja tässä mun oma blogi:

    shattered-jutta.blogspot.fi

    15-vuotias tyttö pienestä tehdaskaupungista kirjoittelee pohdiskelujaan, oman elämänsä kulkua ja kaikkea mitä hänen pieneen päähän nyt tuleekaan, myös lätkä, muoti ja kaverit näkyy blogissa välillä. Pyrin jokaiseen postaukseen laittamaan itseotettuja kuvia, ja silloin tällöin tulee myös videoita.
    Pyrin myös postaamaan väh. joka toinen päivä.

    ReplyDelete
  46. Kauhian kiva ulkoasu, sisustusjutut kiinnostaa aina :)


    http://ruusukerottaa.blogspot.fi

    ReplyDelete
  47. Yhdellä arvalla mukana, lukijaksi liitytty :)

    ReplyDelete
  48. http://verajaudance.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  49. http://wordsaboutme-heta.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  50. http://saijis.blogspot.fi/

    19-vuotias tyttö, joka rakastaa muotia, shoppailua, korkeita korkoja, kosmetiikkaa, matkustelua, aurinkoa, liikuntaa, hyvää ruokaa, rusketusta & biletystä! Blogi sisältää myös tuotearvosteluja ja tutoriaaleja :-)

    ReplyDelete
  51. http://aurrrevoir.blogspot.fi/

    16-vuotiaan Forssalaistytön lifestyle blogi. mm.. Vaatteet, muoti, kirppis, valokuvaus yms :)

    ReplyDelete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig