Tietoa mainostajalle ›

August 7, 2013

SURKEITA SATTUMUKSIA

Kaupunki kunnostaa parhaillaan tulevan kotiseutumme tieverkostoa. Vanhat sähköjohdot pannaan maanuumeniin ja 50-luvulla rakennettu asuinalue liitetään nykyaikaan oikein asfaltoiduilla teillä. Tämä on pikkuisen aiheuttanut rakentajassa jännitystä. Tonttimme liittymät sijaitsevat tien vastakkaisella puolella. Mikäli tie asfaltoidaan ennen kuin tonttimme on liitetty vesi- ja viemäriverkostoon, joudumme (omalla kustannuksella) avaamaan vasta-asfaltoidun tien. Jotta välttäisimme tämän, M soitteli ennen lomaa rakennusvalvontaan. Ystävällinen henkilö pyysi unohtamaan moiset murheet; meidän osuus tiestä tullaan päällystämään vasta joskus vuonna 2015.

Vasen käsi ei taaskaan tiennyt, mitä oikea tekee. Tai sitten kaupunki oli pistänyt muuten vain heinäkuun aikana tuulemaan. Tie oli päällystetty sen muutaman viikon aikana, kun makoilimme laiturinnokassa. Olipa tehty oikein kävelyteineen päivineen valmiiksi asti. Jopa ihan kanttareita myöten. Harmi vain, että kantin madallus oli sattumoisin osunut tulevan pensasaitamme kohdalle. Nyt olisi lekalle töitä!
SHARE:

10 comments

  1. Eihän :/ Kuinka raivostuttavaa toimintaa. Pitkää pinnaa toivotan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos minni! Onneksi kaikki aina lopulta järjestyy, ainakin jotenkin ;)

      Delete
  2. Oispa tuostakin puhelusta mustaa valkoisella..

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sanos muuta! Turhauttavaa yrittää selvitellä asioita sellaisen tahon kanssa, jossa ei edes tiedetä mitä omassa laitoksessa tehdään. Eipä oikein herätä luottamusta.. Ja sotkuista pitää sitten yrittää selvitä itse, omilla vähäisillä pennosilla.

      Delete
  3. Ohhoh, mitä sydämentykytyksiä siellä on taas saatu..

    Blogissani on sinulle haaste. Helppo ja hauska, jospa sen tekeminen piristäisi!? :)

    http://platefuloflove.blogspot.fi/2013/08/haaste-oman-kodin-varipaletti.html

    M

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanainen haasteesta! Juuri tällaiset hömppäasiat piristävät kaiken tahman keskellä. Otan haasteen mielelläni vastaan :)

      Delete
  4. ..olin hätäinen lukemaan postausta ihan loppuun saakka ennen kommenttiani. Joo eipä tuossa paljon haasteet piristä. ARGH. Voimia!! Ja lekaa....

    ReplyDelete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig