Tietoa mainostajalle ›

August 17, 2014

GOOD DESIGN



Minun on aina ollut vaikea nimetä suosikkibändiä tai -näyttelijää. En vuorannut nuoruusvuosina seiniäni Suosikin julisteilla enkä kiljunut eturivissä keikoilla. Johtuiko ujoudesta vaiko siitä, että salaa kuuntelin vanhempieni takkahuoneessa iskelmälevyjä, jäin aika sujuvasti paitsi kaikesta siitä tunteesta ja toiminnasta, mikä liittyy vakaumukselliseen fanikulttuuriin. 

Kunnes kolmekymppisenä menin ja rakastuin.

Talomme arkkitehtuuriin vaikutti suuresti kaksi asiaa, joista toinen oli Norm Architects. Voi miten sydäntäsärkevän kiihottavan upeaa onkaan selailla tuon suunnittelijakaksikon työnjälkeä (pahoittelut tuosta lauseesta, mutta enää ei nolota: tunnustinhan myös iskelmätaustani). Voisin muuttaa ihan mihin tahansa näiden tuhattaitureiden suunnittelemaan asuntoon ja vain kuolata ja huokailla. Mutta koska tämä on hivenen hankalasti toteutettavissa oleva unelma ainakin vielä toistaiseksi, piti rakentaa itse.

Toinen asia, mikä lienee myös tämän järjettömän hullaannuttavan fanittamiseni aikaansaama, on  taipumus ihastua kaikkeen, mitä noiden muotoilijoiden suunnittelupöydältä irtoaa. Menun Bottle -myllyt ovat tästä oiva esimerkki. Ilokseni tuotteet myös toimivat, joten aivan järjetön tämä yksipuolinen rakkaus ei ole.

Fanitukseni on tätä myötä laajentunut koskemaan aikalailla koko Menun mallistoa. Taiwanilaisen Kenyon Yehin Menulle suunnittelema sivupöytä* täyttää mielestäni kaikki kriteerit, joita hyvin suunnittelulla huonekalulla pitääkin olla: hyvä idea, laadukas toteutus ja minimalistinen ulkomuoto.

Danish Norm Architects have had a big influence on us when we designed our own home. I must say I'm a big fan of all their designs and products. Because it is quite impossible to move in one of the houses they have designed we had to built our own. And what makes me more happy, I can always own some well-designed products they have planned. Menu bottle grinders are a good example.

Taiwanese Kenyon Yeh has designed for Menu a side table that combines all criteria of a good product: a good idea, high quality of execution and minimalist appearance.


*Tuote saatu bloginäkyvyyttä vastaan // EC Design Store
SHARE:

14 comments

  1. Voih että! kaunis kuin mikä. Aivan upea vaikka parivaljakkona yöpöydiksi, tai ihan mihin vain. Kiitos tästä Maja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minunkin haavelistalle pääsi parivaljakko valkoisena yläkerran makuuhuoneen yöpöydiksi: ovat juuri oikean kokoisia ja vievät sopivasti vähän tilaa.

      Delete
  2. Replies
    1. Tuota pöytää tekisi mieli käydä silittämässä, se on jotenkin herkällä tavalla ihanan sympaattinen :)

      Delete
  3. Replies
    1. Juuri tuo yksinkertaisuus viehättää niin kovasti minuakin :)

      Delete
  4. On kyllä ihana pöytä! Minä haaveilen heidän suunnittelemasta Milk-valaisimesta <3

    ReplyDelete
  5. Ainolle: onnistuin jotenkin räpeltämään kommenttisi taivaan tuuliin. Nöyrät pahoittelut! Ehdin onneksi lukea ihanan viestisi.

    Entisen asuntomme TV-taso oli kasattu ikean keittiökaapeista. Sellaisista matalista, kippiovellisista. Niiden päällä oli Etrasta hommattu valkoinen akryylilevy. Tuo levy maksoi muistaakseni mittojen mukaan vain muutaman kympin. Voin etsiä kaapeista vielä tarkempaa tietoa, mikäli haluat?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ok, kiitos. Jos ei ole iso duuni löytää Ikean kaappien nimeä, niin olisin uber-kiitollinen. :) Porasitteko ne kiinni suoraan (kivi?)seinään vai laitoitteko jonkun tukipuun tms? Entäs kiinnittittekö Etran levyn jollain?

      Delete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig