Tietoa mainostajalle ›

October 2, 2015

KIIREEN KESYTTÄJÄT + Mádara -40%








Se on kuulkaas tytsyt (ja poijaat) kuu käännähtänyt lokakuun puolelle. Koko syksy on menty sellaista vauhtia, että pää ei aina ole meinannut oikein pysyä mukana. Silloin kun vauhti kiihtyy liian kovaksi, olen vahingosta viisastuneena kehitellyt tapoja, joilla saa sopivasti nollattua tilannetta.

Ennen niin-kovin-kiireistä-elämää meillä oli ystävien kanssa tapana viettää ainakin kerran kuussa tyttöjen saunailtaa. Saunailtoihin toi jokainen mukaansa jonkin oman luottokosmetiikkansa ja jokainen sai näin kokeilla haluamiaan tuotteita. Noista iloisen rupattelun ja rentouttavan yhdessäolon hetkistä tarttui hauskojen muistojen lisäksi matkaan myös muutama luottotuote, joiden nimeen vannon edelleen. Vaikka saunarupattelut ystäväporukassa ovatkin jääneet toistaiseksi vähemmälle, on ihan yhtä rentouttavaa edelleen istahtaa ihan itsekseenkin saunanlauteille. Tällaisina hetkinä pakkaan luottotuotteet pieneen saunapussukkaan ja nautin hetken kiireettömyydestä.

En ole mikään kovin kummoinen itseni puunailija ja kosmetiikka ei kuulu siihen genreen johon palkkapussini hupenisi. Pidän tärkeänä, että kosmetiikka, jota käytän sopii herkälle iholleni ja on hinta-laatusuhteelta hyvää. Ja jämähdän hyväksi havaitsemiini tuotteisiin vuosikausiksi. Näistä hyvistä tuotelöydöistä kuuluu isoin kiitos ystävilleni. Ilman noita saunailtoja en olisi varmaankaan koskaan kokeillut esimerkiksi Mádaran luonnonkosmetiikkatuotteita.

Koska arvostan hyvää laatua ja edullista hintaa, on tuotevalikoimani täydentynyt myös pikkuhiljaa aina Mádara 24h -kampanjoiden myötä. Tuolloin saa aina 24-tunnin ajan -40% alennuksen koko Mádaran valikoimasta. Seuraavan kerran tällainen mahdollisuus aukeaa 6. lokakuuta. Yli 50 euron tilauksesta Mádaran verkkokaupasta saa toimituksen ilmaiseksi ja yli 60 euron ostoksista 100 ml Miselliveden kaupanpäälle. Omiin suosikkituotteisiini lukeutuvat muun muassa kaikille ihotyypeille sopiva syväpuhdistusvaahto sekä ihoa kirkastava AHA -kuorintanaamio, jotka ovat olleet tänä syksynä ennätyskovassa käytössä. Eilisten syntymäpäivieni myötä kaivoin kaapista viimein myös blogin kautta saadun Time Miracle -yövoiteen, joka lupaa silotella kasvoilta menneiden vuosien jälkiä.

P.S. Koska kiireet eivät täällä päässä näytä ainakaan ihan heti helpottavan, haluaisin udella mikä on sinun arjen luksustasi? Millä keinoin sinä kesytät kiireen?

*Mádara-blogiyhteistyö toteutettu yhdessä Suomen Blogimedian kanssa.
SHARE:

4 comments

  1. Kiireen kesyttäminen vähän turhan tiukalle aikataululle vedetyllä syksyn opinnoilla tuntuu tällä hetkellä ihan mahdottomalta! Silti yritän ainakin kerran päivässä ottaa puoli tuntia tai tunnin "omaa aikaa", jolloin teen mitä huvittaa. Yleensä päädyn lukemaan blogeja ja lakkaamaan kynsiäni :D

    Ja ihan m-a-h-t-a-v-a juttu tuo Madara- ale! En ollut kuullutkaan siitä ja menin ihastumaan Madaran detox- naamioon. Ihan loistavaa tavaraa :) Koska se ei ole herkkää ihoani vielä ärtymään, niin uskallan varmaan kokeilla muitakin heidän tuotteitaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa kyllä niin täydellisen hermoja lepuuttavalta tuo kynsien lakkailu ja blogien selaaminen. Minulla iskee aina kynsienlakkausvimma juuri kun pitäisi alkaa siivoamaan :D

      Kerrankin uskaltaa suositella blogissa jotain muutakin kuin vain "sisustustuoteita". Nuo Madaran tuotteet ovat ainakin omalle iholle koostumukseltaan aika lähellä täydellisiä!

      P.S. Oikein paljon onnea ja menestystä syksyn opintoihin!

      Delete
  2. Ihania kuvia! Aikoinaan käytin Madaraa paljonkin ja tykkäsin kovasti heidän tuotteistaan. Sittemmin olen päätynyt testailemaan vähän sitä sun tätä, mutta tuon alepäivän innoittamana voisikin palata takaisin näiden tuotteiden pariin. :) Justiinsakin tuollainen pienimuotoinen itsensä hemmottelu, hyvä ruoka ja leppoisa musiikki toimii täällä hyvänä nollauksena kiireen keskellä, pitäisi vaan muistaa ottaa useammin aikaa ihan vaan itselle.

    Tuosta kuvissa vilahtavasta lattiasta piti vielä kysymäni, mikä pintakäsittely siinä on? Itse arvon remonttisuunnitelmissani lipeöidyn ja maalatun puulattian välillä, tuo lopputulos näyttää ainakin oikein hyvältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Maija. Näitä kuvia oli jo itsessään jotenkin todella rentouttavaa tehdä.

      Kaikenlainen itsensä hemmottelu on kyllä paikallaan silloin tällöin itse kullekin. Luettelit tismalleen samat asiat, jotka toimivat itsellänikin hyvinä nollaajina. Tuohon vielä lisäksi hyvä kirja tai sisustuslehti jossain meren rannalla, niin paketti olisi aika lailla täydellinen :)

      Tuo kuvissa näkyvä saunatuvan lattia on käsitelty kauttaaltaan Pajutexin Tremaxilla sekä valkoisella Mestarinöljyllä. Olemme lopputulokseen todella tyytyväisiä!

      Delete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig