Tietoa mainostajalle ›

April 17, 2016

POJAT | BOYS

Pojat. Sillä nimellä kutsumme yleensä näitä kahta termiittiä. Erikseen he tottelevat nimiä Otto ja Viljami, mutta useimmiten meillä myllää sellainen kahdeksanjalkainen karvahäkkyrä, joka tottelee parhaiten nimeä Pojat (ja tähän perään vielä liuta huutomerkkejä).

Pojat ovat muutamaan otteeseen vilahtaneet blogissa, mutta koska kummallakin on niin kovin levoton luonne ja vikkelät liikkeet, on poikia miltei mahdoton kuvata niin, että kuvista erottuisi kumpi pää kuuluu eteen ja kumpi taakse. Toimeliaan luonteensa ansiosta kumpainenkin on kuitenkin mitä mainioin harrastuskaveri ja vanhempi koirista, Otto on ehtinyt kokeilla lajeja vesipelastuksesta agilityyn ja PK-lajeista mejään. Puolivuotias Viljami on vasta eskarisarjalainen, mutta merkit viittaavaat siihen, että hyvä oppilas tulee hänestäkin. Kummallakin riittää monesti intoa enemmän kuin älyä, mutta sekös vasta onkin hauskaa..

Taloa suunnitellessamme otimme huomioon myös miten käytännön toimet sujuisivat parhaiten koirien kanssa. Alakerran kodinhoitohuone toimii meillä koirien kuraeteisenä vesipisteineen sekä molempien tavaroiden ja ruokien säilytystilat löytyvät samaisesta tilasta. Pojilla on lisäksi Mia Caran* betoninen juoma-astia keittiössä, jota Otto käyttää oikeaoppisesti janon sammuttamiseen ja Viljami kylpemiseen. Mia Caralta on myös pitkään etsinnässä ollut muhkea peti, joka pääsääntöisesti on Oton käytössä. Silloin kun Pojat ovat joko todella väsyneitä tai Otto muuten vain hövelillä päällä, saattavat molemmat rötköttää yhtä aikaa punkassa. Tyylikkään ulkonäön lisäksi löytyi kerrankin sänky, jossa on yli 35-kiloisille koirille tarpeeksi tilaa rötvätä.

Peti, juoma-astia ja pehmoluu | Mia Cara*

*tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan
SHARE:

5 comments

  1. Iik, mie en kestä. Voi, että kuinka suloisia...iskee kauhea koirakuume kun näitä kuvia kattelen. Kultainennoutaja on vain niin ihana rodultaan ja ovat kyllä sellaisia vesipetoja. Ehkä, joskus se koira meillekkin tulee. Yritän aina itelle muistuttaa, muista karvanlähtö aika ja siivoaminen :).

    ReplyDelete
  2. Onpas kaunis peti pojilla! Merkki onkin ennestään tuntematon, täytyypä tutustua tarkemmin.. Itselläni on samaa sarjaa nelijalkainen, joten nämä kuvat menivät suoraan sydämeen :)

    ReplyDelete
  3. Oivoi, mitä söpöliinejä! Ihana tuo viimeinen rentoilu-kuva :D

    ReplyDelete
  4. Niin on kaunista ja vielä kultsut kuvissa mukana! Ihan hymyilyttää nuo poseeraukset. Kevään, lämmön ja valon odotusta!

    ReplyDelete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig