Tietoa mainostajalle ›

May 4, 2016

VÄHÄN LIIAN HENKILÖKOHTAISTA



Kun oma koti tuntuu tulevan vastaan muuallakin kuin omalla kotiovella, alkaa jo väkisin miettiä, että onkohan tämä nyt jo vähän liikaa. Tai jos ei sitä itse tajua miettiä, ruudun toisella puolella riittää varmasti päivittelijöitä. Mikä ihme sitä oikein ajaa ihmisen esittelemään kotiaan joka kanavassa?

Suurin osa ihmisistä ei todennäköisesti jaa itsestään mitään, varsinkaan tuntemattomille. Jotkut saattavat päivitellä faceen kuulumisiaan tutuilleen ja jotkut seurailevat näitä tuttuja ja vähän tuntemattomiakin. Sitten on taas joukko joka jakaa ihan kaiken: bikinikuvia Instagramissa, kuvia jälkikasvun vaippaihottumasta blogissa, viikonlopun kännitilitystä Snapchatissä. Harvemmin kuitenkaan ehkä sama ihminen ihan näitä kaikkia..

Suosituimpia ja seuratuimpia persoonia yhdistää yksi hyvin tunnusomainen piirre: he ovat pistäneet itsensä ihan kunnolla likoon. Onhan se ihan selvää, että kuvat ihmisistä ovat mielenkiintoisempia kuin kuvat sohvasta. Olkoonkin niin, että molemmissa tapauksissa yritetään useimmiten antaa vähän kiiltokuvamainen vaikutelma todellisuudesta.

Olen aina sanonut kirjoittavani sellaista blogia, jota haluaisin itsekin lukea. Oma lukulistani onkin hyvin sisustusblogipainotteinen. Muoti-, kauneus-, äitiys- ja lifestyleblogeja en seuraa aktiivisesti oikeastaan ollenkaan. Paitsi jos tunnen blogin takana olevan ihmisen henkilökohtaisesti. Joskus tosin jonkun blogin kohdalla käy niin, että blogin kirjoittaja alkaa tuntua läheisemmältä kuin omat sisarukset: ei tosin mikään ihme, jos joka päivä pääsee kurkistamaan jonkun ihmisen elämään ja ajatuksiin. Sisustusblogien takana häärivät ihmiset pysyvät usein aika persoonattomina.

En tiedä, kuinka paljon oma persoonani paistaa läpi näistä sisustuskuvista tai teksteistä. Meillä kaikilla on jokaisesta ihmisestä täysin erilainen mielikuva. Jonkun mielestä olen todella huumorintajuinen ja räväkkä tyyppi, toisen mielestä tosikko hiirulainen, joku pitää minua liian kilttinä, toinen taas ärhäkkänä ja kolmas ei ole ajatellut minua oikeastaan olleenkaan. Meillä on taipumus arvioida toisia ihmisiä omien näkemystemme ja kokemustemme kautta ja tämä tulkinta on aina täysin subjektiivinen. Jostain kumman syystä tuppaamme pitämään omaa tulkintaamme toisista ihmisestä jotenkin tosina ja hämmästymme, jos joku toinen onkin sitä mieltä, että se minun mielestäni ihan karsea tyyppi onkin toisen mielestä ihan äärettömän kiva!

Mikä saa sitten minut esittelemään kotiamme vähän joka tuutissa? Eikö se ole oikeastaan vähän sama kuin esittelisi somessa täydellistä bikinivartaloaan? Esillä oloa ja arvostusta. Niitä tykkäyksiä. Varmasti tässä on toinen puoli totuudesta. En usko, että tätä ihan rehellisesti viitsisi kovin kauaa tehdä, jos ei olisi yhtäkään seuraajaa. Seuraajamäärän kasvu taas lisää innostusta tehdä lisää. Tähän liittyy myös eräänlainen velvollisuuden tunne. Jos joku viitsii nähdä vaivan seurata, täytyy itse nähdä vaiva myös tehdä sisältöä. Omalla kohdalla olen ottanut sen linjan, että laatu korvaa määrän. En tiedä haluaisitteko edes blogini päivittyvän päivittäin, jos sisältönä olisi aamupalarahkani, taas uuden sohvapöydän testaus tai jotkut muut iltapäiväheipat? Tähän liittyy myös ehkä pienoinen tarve suojella sitä omaa, yksityistä minääni. Jottei tule ihan liian tutuksi..

Ne lukijat, jotka kuitenkin kaipaavat enemmän sitä persoonaa, pääsevät tirkistelemään meitä vähän lähemmin StyleRoom-tiimin tekemältä videolta. Videolta paljastuu onko kotimme todella yhtä siisti kuin kuvissa? Missä meillä säilytetään kaikki tavarat? Mistä syntyi idea massiiviseen betoniseinään? Ja entä mitä ajattelin, kun kuulin "Suomen inspiroivin koti" -voitosta? Lisäksi tässä kuussa ilmestyvässä Asun-lehdessä on kodistamme juttu, jossa kerrotaan enemmän talostamme.

Sitä sanotaan, että ei kahta ilman kolmatta. Videon ja lehtijutun lisäksi voin luvata, ettei sitä kolmatta ole tulossa.. Ellei siksi sitten lasketa tätä blogia. Jokaisen näiden kolmen jutun tekemiseen olen joutunut astumaan sellaisen kynnyksen yli, etten olisi kuunaan ennen uskonut uskaltavani.

SHARE:

17 comments

  1. Aamen tekstille. Ja peukku ylös kauniille kodille ja videolle, oikein luontevaa jutustelua <3

    ReplyDelete
  2. Hieno kirjoitus ja erittäin onnistunut ja kiva video!

    ReplyDelete
  3. Ihana video, todella lämminhenkinen ja kodikas fiilis :) Teksti oli myös todella kiva ja sai pohtimaan asiaa.

    ReplyDelete
  4. Hieno kirjoitus ja teillä on aina niin kaunista ja nuo teän koirat ovat ihanan syötävän söpöjä :).

    ReplyDelete
  5. Olen pohdiskellut samoja juttuja, vähän kausittain. Että miksi mun koti olisi kenestäkään kiinnostava? Tai miksi siitä edes jakaa mitään "maailmalle"? Kaipa se on se inspiraatio mitä voi muille antaa kuitenkin ainakin yhtenä motiivina :-)
    Kiva video, talon emäntä, ja erityisesti koirat! :-D

    ReplyDelete
  6. Itse ajattelen niin, että esittelemällä kotia tai sisustusta tai vaikkapa kivoja DIY-idiksiä blogissa tai instagramissa on mahdollista inspiroida muita. Itsekin luen blogeja tai seuraan tilejä instagramissa juuri inspiraatio ja uudet ideat mielessä.

    En ikinä ajattele, että ihmiset oman hännän nostamisen takia tekisivät sitä - toinen ääripää on mainitsemasi bikinikuvat tai merkkilaukkujen ja kalliin elämäntyylin esittely jne jotka kyllä haiskahtavat enemmän leuhkimiselta ja sitä en ymmärrä :)

    Video oli tosi kiva - tosin en tykännyt siitä että oli pitänyt laittaa sitä ärsyttävää musiikkia mukaan, mutta sehän ei ollut sun valintasi :D

    KIITOS inspiroivasta, maanläheisestä ja kivasta blogista. Toivottavasti pääsen joskus kiittämään naamatusten :)

    ReplyDelete
  7. Mielenkiintoinen kirjoitus ja aivan ihana video! Ihan herkistyy tuon kauneuden edessä mikä teidän koti on ja kyllä siinä rispektit on korkealla ihmistä/ihmisiä kohtaan jolla on silmää ja taitoa toteuttaa kauniita ideoita. Sinä ja kuka tahansa muukin. Taitolaji ja lahjahan se!

    Itse ehkä seuraan blogeja, instaa jne eniten sen takia, että tarvitsen jokapäivä annoksen kauneutta. Se hoitaa ja hellii sekä syöttää kiloittain inspiraatiota mitä voikin sitten käyttää omassa elämässä. Mulle se herkkunami on sisustus ja kauniit asiat muutenkin, luonto, eläimet. Bikinikuvat tekee vähän kiusallisen olon ja tuntee itsensä tirkistelijäksi. Rehellisyyden nimissä bikinitytöistä tulee hieman "tyhjäpäinen" vaikutelma, että mitä se nyt itseään noin esittelee vaikka olisikin oikeasti ihan järkevä ja kiva tyyppi. Vaikka kotikin on hyvin henkilökohtainen ja asujansa näköinen, miellän kodin esittelyn lehdessä/blogissa jne. silti enemmän vain kauniiksi kuviksi enkä niinkään, että se olisi asujansa "itsensäesittelyä" tai esiintuomista. Vähän niinkuin portfolio siitä mitä on tehnyt.

    Teidän koti, Marja, on ollut inspiraationa suunnitelmillemme oman kodin rakennusprojektissa ja toivottavasti yhtä auliisti sitä jatkossakin esittelet! 😁 Ja kiitos siitä, että olet sitä esitellyt, tekee hyvää silmille ja mielelle!

    ReplyDelete
  8. Teillä on älyttömän inspiroiva koti. Siksi oon huippukiitollinen siitä, että sitä meille muille esittelet. <3

    ReplyDelete
  9. Olipa hyvä video.
    Teidän koti näyttää kauniilta ja inspiroivalta myös liikkuvassa kuvassa.

    ReplyDelete
  10. Todella hyvä teksti. Ja video sitäkin parempi! Samoin ajatuksin kuin Outi, onneksi jaat meille kotiasi <3 kaunein mahdollinen!

    ReplyDelete
  11. AnonymousMay 05, 2016

    Mielestäni olet onnistunut hienosti rajaamaan blogisi sisällön niin, että vaikka me lukijat ollaankin päästy kuvien välityksellä käymään teidän kodissa, niin jotenkin ainakin mulle juuri nämä sisustusjutut ja inspiroituminen riittää enemmän kuin hyvin ja kunnioitan päätöstäsi olla näyttämättä kuvia aamurahkasta! :D
    Ja on muuten käsittämätöntä, miten paljon ihminen (minä) voi innostua Orthexin koreista pelkästään sinun blogissasi olleen postauksen vuoksi!
    Kaunis kiitos, että uskaltaudut näyttämään meille teidän kotianne. Tosin olen kyllä sitä mieltä, että noin kaunista kotia olisi sääli olla esittämättä! :)

    Jenni

    ReplyDelete
  12. Olipa ihana kurkata videon kautta tähän omaan suokkarikotiin! <3

    ReplyDelete
  13. Hyvä teksti. Aikalailla samalla tavalla ajattelen itsekin. Minulle kynnys esitellä omaa kotia on korkea. En ole ollenkaan varma haluanko kotini näkyviin blogiini. Siksi bloggaan inspiskuvilla. Olisi kiva tutustua paremmin. Ajattelemme samalla tavalla. Ja onnea voitosta.

    ReplyDelete
  14. Ihan huippukoti ja ihana pari ootte. Nähdään taas pian!

    ReplyDelete
  15. Ihanaa kun uskalsit <3 ja on hienoa, että jaat kauneutta ympärillesi ja paljon inspiraation lähteitä.
    XX

    ReplyDelete
  16. Teillä kaunis ja inspiroiva kotia. Kiva kun teette paljon ite ja kivoja luovia ideoita. Lisää vain päivitykiä tulemaan useammin :) Oikein luonteva oli video, itellä varmaan ääni tärisi ja naama punaisena yrittäisin jotain järkevää päästää suustaan.

    ReplyDelete
  17. Tää oli hyvä! Mielenkiintoista pohdintaa!

    Mä olen iloinen, että oot astunut näiden kolmen kynnyksen yli. Kukin tavallaan ja tämä sopii hyvin sinulle. Täältä löytyy aina ihanaa inspistä ja tietty iloinen, räväkkä ja herskyvä sinä ♥

    ReplyDelete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig