Tietoa mainostajalle ›

February 11, 2017

PIMEÄÄ TOUHUA

Omakotitalo asuminen on tuonut tullessaan koko joukon asioita, joita ei aikaisemmin ole tullut ajatelleeksikaan. Jos jotain sattuu, langan päähän ei voi tavoitella talonmiestä tai isännöitsijää ratkaisemaan pulmaa. Uudet talot ovat täynnä tekniikkaa ja kun joku osa-alue pettää, pettää se sitten kunnolla.

On pelottavaa, miten avuttomaksi sitä voikaan itsensä tuntea, kun talosta häviää sähköt. Tällainen nykyajan mökki on suunniteltu aika pitkälti sen varaan, että sähkönjakelu pelaa. Lyhyet sähkökatkot eivät ole mitenkään erityisen harvinaisia ja se etu tiheään asutulla alueella on, että viat korjataan aika ripeästi. Toisin kuin maaseudulla, jossa sähkönjakelun häiriöiden korjaaminen esimerkiksi myrskytuhojen aiheuttamien vaurioiden jälkeen voivat kestää reilun viikonkin. Ehkäpä maalla ollaan myös sen verran viisaampia, että kaikkea ei laiteta sähköverkon varaan. Tuvassa saattaa olla puulämmitteinen liesi sähkölämmitteisen rinnalla ja varaavalla takalla lämpenee myös torppa.

Tällainen "moderni" pirtti, jossa joka ikinen talon tekniikkaa pyörittävä nippeli on sähköistetty, muuttuu täysin toimintakyvyttömäksi, mikäli sähköä ei jostain syystä tule. Pari vuorokautta sitten kaksi kolmasosaa talostamme kirjaimellisesti pimeni eikä syytä tuntunut löytyvän. Kadonneen linjan takana olivat sekä maalämpöpumppu, joka lämmittää sekä lattiassa virtaavan veden että käyttöveden, meni pimeäksi. Samoin talon valaistus, kaikki keittiön laitteet sekä ilmanvaihto. Yllättävän nopeasti näillä kovilla pakkasilla talo, johon ei saada lämpöä kylmenee. Saunarakennuksessa mittari näytti jo kymmentä astetta. Päärakennuksessa ei sentään tarvinnut toppatakki päällä värjötellä, mutta nuhaisena ja kuumeisena se ei juuri lohtua tuonut. Jopa koirat kieltäytyivät makaamasta lattialla.

Soitimme ensimmäisen kerran Carunalle torstaina puolenpäivän aikaan. Vikailmoitusnumerosta pyydettiin katsomaan, ettei toimimaton laite ole vaan mennyt rikki. Mikäli jostain tuntemattomasta syystä kaksi kolmasosaa talomme sähkölaitteista olisi päättänyt sanoa sopimuksen täsmälleen yhtä aikaa irti, olisi tämä ollut aikamoinen ihme ja sitä myötä myös todellinen katastrofi. Vika ei kuitenkaan ollut laitteissa. Tämän jälkeen pyydettiin tarkistamaan sulakkeet. Olimme tarkistaneet sulakkeet ja vaihtaneet myös heti vian ilmettyä talomme pääsulakkeet ihan varmuuden vuoksi. Pimeää oli kuitenkin edelleen. Caruna varoitteli, että tämä tulee meillä hirveän kalliiksi, jos he laittavat vikailmoituksen eteenpäin ja heiltä tulee joku tarkistamaan tilanteen ja vika onkin meidän sähkölinjoissa. Mikäli vika on Carunassa, käynti olisi ilmainen. Epätoivoisina olimme valmiita maksamaan jo melkein mitä tahansa, että taloon saadaan lämpö.

Perjantaina vähän ennen kello neljää sähköt olivat edelleen poikki. Soitto Carunalle selvensi, että heiltä oli joku käynyt tarkistamassa tilanteen ja vika ei ole missään nimessä heidän. Jälleen kerran pyydettiin tarkistamaan sulakkeet ja soittamaan omalle sähkömiehelle. Voitte arvata, kuinka moni sähkömies oli vielä perjantaina tavoitettavissa saatikka halukas tulemaan katsomaan tilannetta. Kaikki pyysivät palaamaan asiaan maanantaina. Jos Carunalta ei löytynyt mielenkiintoa asian ratkaisemiseen, löytyi monen puhelinsoiton jälkeen sähköurakoitsija, joka otti hätämme todesta, ihan kotinurkilta. Millaista työmoraalia edustaakaan ihminen ja yritys, jota ei kiinnosta ehkäpä maailman epäkiitollisin ajankohta tai raha, vaan aito palveluhenkisyys ja auttamisen halu. Urakoitsija piipahti lähes saman tien katsomaan tilanteen, löysi vian ja totesi, että tämä menköön veloituksetta. Ulkona sijaitsevasta sähkökeskuksesta puuttui yksi linja, mistä syystä sähkönjakelu oli häiriintynyt. Tämä häiriö johtui Carunasta.

Jälleen soitto Carunaan. Kun ihmettelimme, miten Carunan lähettämä henkilö ei ollut vikaa löytynyt, tuli vastaukseksi ympäripyöreä "ei oikein tiedetä, mitä on tapahtunut". Todennäköisesti kukaan ei ollut käynyt paikalla. Mitäköhän olisi tapahtunut sille suunnattoman suurelle laskulle, jolla meitä jo aikaisemmin uhkailtiin aiheettomasta ilmoituksesta? Teimme uuden ilmoituksen ja pyysimme, että kun Carunan urakoitsija saapuu, ilmoittaa hän meille saapumisestaan henkilökohtaisesti, niin että voimme olla vieressä katsomassa ja toteamassa yhdessä, jos vikaa ei taaskaan Carunan puolelta löydy. Muutaman tunnin odottelun jälkeen Carunan lähettämä henkilö saapui pihaan, tarkasti sähkökaapin ja totesi yhden linjan puuttuvan. Tämän jälkeen hän soitti vielä yhdelle kaverille, jonka kanssa he alkoivat kaivella yleisen tien varressa olevaa sähkökaappia. Me lähdimme toivorikkaina ruokakauppaan.

Vika löytyi lähes saman tien sieltä Carunan kaapista. Joku kaapissa olevista sähköliitoksista oli löystynyt. Mikäli olisimme uskoneet Carunaa ja alkaneet tutkia vikaa omista sähköliitoksistamme, olisi tähän tuhraantunut ties kuinka kauan aikaa ja rahaa. Lisäksi olisi ollut pakko hylätä talo, pakata tavarat ja lähteä evakkoon, niin dramaattiselta kuin se kuulostaakin. Ehkäpä vastaisuudessa rakennamme talon, joka ei ole niin riippuvainen yhdestä toimijasta, mutta ennen kuin tähän tilanteeseen päästään, on näillä selvittävä mitä on: kiertoilmatakalla sekä kynttilänvalolla ja taskulampuilla. Onhan se tällaisille nykyajan mukavuuksiin tottuneille aikamoinen extremeseikkailu ja vielä laskun kera!

P.S. Lämmin kiitos avusta Sähkösaneeraus Finland Oy!
SHARE:

14 comments

  1. Replies
    1. Me too. It is a bit monumental but still simple and minimalistic :)

      Delete
  2. No huhhuh mitä toimintaa Carunalta! Onneks löytyi asiansa osaava palveluhenkinen yritys ja henkilö tsekkaamaan tilanne. Voin vaan kuvitella miten tuossa alkais vähän jännittämään, miten käy, varsinkin näillä pakkasilla! Loppu hyvin kaikki hyvin, paitsi Carunalle piiiiitkä miinus toiminnastaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muutamalta sähkäriltä, joille soitimme, saimme kuulla että tämä on melko tyypillista touhua Carunalta. Yritetään viimeiseen saakka välttää sitä, että sieltä tulisi joku tarkastamaan tilannetta. Varsinkin kun kyse on vain yhdestä taloudesta ja todennäköisesti vika on asiakkaan :D

      Delete
  3. Aika tympeää toimintaa Carunalta. Ei kyllä jätä kovin mukavaa fiilistä kyseistä firmaa kohtaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Normaalisti tällaisissa tilanteissa olisi helpointa (ja tehokkainta) vain äänestää jaloillaan ja vaihtaa palveluntarjoajaa, mutta koska sähkömme tulee Carunan verkosta, ei meille jää muuta vaihtoehtoa, kuin maksaa kalliita laskuja ja laittaa kädet ristiin ja toivoa parasta. Onneksi kohta koittaa kevät, joka tuo tullessaan ilmaisen valon ja lämmön ;)

      Delete
  4. No hohhoijaa, mitä toimintaa Carunalta! Ja miten ihanaa toimintaa Sähkösaneeraus Finlandilta <3 Onneksi asia ratkesi. Olen itsekin miettinyt monesti, mitä pitäisi tehdä jos talostamme häviäisi sähköt, meillä ei ole yhtään tulipesää! Ehkä nuotio keskelle olohuonetta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Me pohdimme pitkään, olisimmeko laittaneet taloomme hybriditakan, jolla voisi lämmittää myös talomme käyttöveden. Talo pysyisi lämpimänä vaikka sähköä ei saisikaan. Onneksi näitä kovia pakkasia on melko harvoin ja vielä harvemmin (toivottavasti) sähkönjakeluhäiriöitä. Vaikka Caruna saakin meiltä palvelustaan pelkästään risuja, voimme samalla lämpimästi suositella Sähkösaneeraus Finlandia. Ja hyvä niin :)

      Delete
  5. Hyvä torvi kauaksi kuuluu, huono vielä kauemmaksi!!! Pitää jälleen paikkansa ja onneksi on näitä hyviäkin, kuten Sähkösaneeraus Finlandia, jota kannattaakin sitten rummuttaa oikein kunnolla!!! Kurjaakin kurjempi tilanne, ei soisi kenellekään, milloinkaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harvoin tulee näistä huonoista kokemuksista avauduttua. Asioilla on aina kaksi puolta ja se oma ei välttämättä ole se oikea jossei vääräkään :) Tällaisessa tilanteessa, jossa ollaan oikeasti riippuvaisia siitä, että hommat toimii sen ainoan mahdollisen toimijan (tässä tapauksessa Caruna) kanssa, olemme aika avuttomassa tilanteessa, jos toinen osapuoli jättää tehtävänsä tekemättä. Onneksi samaan aikaan saimme mitä positiivisimman kokemuksen pienyrityksen kanssa, jota suosittelemme mitä lämpimimmin!

      Delete
  6. Oho mitä touhua! Me ollaan oltu useasti ilman sähköä ja pisin katkos oli 2 vuorokautta. Siinä kyllä piti jo käyttää mielikuvitusta miten saada ruoka tehtyä ja mihin mennä suihkuun :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä puolitoista vuorokautta alkoi olla näillä pakkasilla aika lailla sietokyvyn rajoilla. Kyllähän sitä toki selviää tiukemmistakin tilanteista, mutta tylsää ettei asioihin voi itse vaikuttaa muuten, kuin rukoilemalla ja ruikuttamalla puhelimessa, että joku Carunan kaltainen iso yritys korjaisi verkkonsa, jotta saamme torppaan lämpöä :D

      Delete
  7. Ohhoh. No on kyllä pimeää touhua! Mulla alkaa helposti keittämään tuollaisissa tilanteissa, jossa asiakkaiden hätää ei vähätellään, eikä olla palvelualttiita. Onneksi saitte hyvän tyypin kiinni ja homman hoidettua. Sen totta, ettei nyky taloissa ole niin hyviä "selviytymismahdollisuuksia", kun maalla. Meillä silloin Tapaninmyrskyn aikaan meni Tyynelässä pari päivää ihan ok ilman sähköjä - lämmityspuulla ja muuten pois käytöstä oleva ulkohuussi auki:)

    ReplyDelete
  8. Onneksi löytyi se huippusähkäri, joka tajusi tilanteen. Eikö tällainen sähköttäjääminen ole jo vähän heittellejättökin - pieni ihminen ison yrityksen hampaissa. Hui. Laitetaan asiaa isosti liikkeelle, jonkun on pakko tähän puuttua!

    ReplyDelete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig