Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

January 3, 2018

SISUSTUSTEEMA 2018 - KODIN MUODONMUUTOS PIENELLÄ BUDJETILLA

Arkistoja kaivellessani törmäsin näihin kodistamme aika tarkalleen kaksi vuotta sitten otettuihin kuviin. Kuvat ovat hyvä muistutus siitä, että vaikka kuinka tuntuu siltä, että asiat junnaavat paikoillaan, koko ajan tapahtuu jotain pientä. Koti on aikalailla saman näköinen kuin kaksi vuotta sitten, mutta jollain tavalla kuitenkin täysin eri. Ulospäin näkyvä konkreettinen muutos on ainakin kotimme viime vuoden hankinnoista kertovassa jutussa mainitsemani lämpö. Tai sitten se lämpö on jotain sisäistä: tunne, joka välittyy jollain selittämättömällä tavalla myös ruudun sille puolen.

Löysin myös neljä vuotta sitten tehtyyn Styleroomin haastatteluun, joka julkaistiin aika pian sen jälkeen, kun olimme muuttaneet uuteen kotiimme. Aikamoisessa puristuksessa rakennusprojektin kanssa on täytynyt olla, kun koko haastattelusta ei ole minkäänlaista mielikuvaa. Jutun lukiessani tunnistin kuitenkin itseni ja voisin edelleen allekirjoittaa joka sanan.

Miten ja missä asut?

Asun mieheni kanssa vuonna 2014 valmistuneessa omakotitalossa pääkaupunkiseudulla

Kerro kolme asiaa, joista olet kodissasi ylpeä?

Olen ylpeä kotimme hyvästä pohjaratkaisusta: talossamme ei ole yhtään käytävää. Iloitsen joka päivä kodissamme vallitsevasta valosta, jonka lattiasta alkavat ikkunat saavat aikaiseksi sekä häkellyn positiivisesti joka kerta, kun saavun kotiin: vastassa on avara alakerta, jonka kiintopisteenä on valtava betoninen seinäelementti.

Lue myös: Juttuja aikaisemmasta asunnostamme

Kuvaile itseäsi sisustajana viidellä sanalla?

Olen sisustajana rohkea ja impulsiivinen sekä aina valmis kokeilemaan hurjemmaltakin kuulostavia suunnitelmia ja ideoita. Toisaalta olen hyvin käytännönläheinen ja tunnen aika tarkasti oman makuni.

Mitä esinettä, väriä tai materiaalia et missään nimessä ottaisi kotiisi?

Sisustus ei mielestäni koskaan ole niin vakava asia, että voisin tosissani sanoa, etten ottaisi koskaan jotain tiettyä esinettä, väriä tai materiaalia omaan kotiini. Todennäköisesti kuitenkin ottaisin!

Lue myös: Tässä minä nyt olen!

Kerro joku remppa- tai sisustusmokasi.

Ensimmäisen asuntoni vaaleansininen makuuhuone sekä olohuoneen keltaiset kukkatapetit ovat ehkä kamalinta, mitä muistan. Ja nämä olivat ihan oma valintani!

Taloa rakentaessa tulee mokailtua ihan tyhmyyttään ja tietämättömyyttään lähes päivittäin. Jotain ratkaisuja, kuten sitä ettei tajunnut upottaa liukuovien kiskoja alaslaskuun, tulee harmiteltua jälkikäteen, mutta onneksi tämä ei ole niin vakavaa.

Minkä vinkin antaisit talon rakentamista suunnittelevalle?

Oma projekti on vielä niin tuore, että tässä kohtaa mieleen putkahtaa vain kaikki kliseet, jotka liittyvät rakentamiseen. Projektin läpiviemisen kannalta on kuitenkin mielestäni tärkeää, että perheellä on yhteiset toiveet tulevan talon suhteen. Raksa-aikana saa vääntää ulkopuolisten tahojen kanssa enemmän kuin tarpeeksi. Energiaa ja aikaa ei kannata haaskata enää kanssarakentajan kanssa kaakeleiden väristä kiistelemiseen. Tehkää vaikka kuinka rohkeita ratkaisuja: pääasia että teette ne yhdessä.

Rahan suhteen kannattaa olla myös hyvin realistinen. Rakentaminen on useimmiten aina kalliimpaa kuin haluaisi uskoakaan. Oikein mitoitettu kustannusarvio ja budjetti auttavat projektin loppuun viemisessä ilman raskaita ratkaisuja ja uusia lainaneuvotteluja.

Lue myös: Vähän liian henkilökohtaista

Mikä on suurin kotiin liittyvä unelmasi?

Suurin unelmani on tällä hetkellä se, että voisin käpertyä nojatuoliin takkatulen ääreen ja vain nauttia yhteisestä ajasta ja kaikesta siitä mitä olemme saaneet talossamme aikaan. Vielä tähän ei kuitenkaan ole aikaa: niin paljon on vielä tekemättä. Lisäksi puuttuu se nojatuoli.

Kotimme on nyt neljä vuotta vanha. Neljän vuoden aikana talo on pikkuhiljaa saanut elämisestä aiheutuneita osumia, joista näkyvimmät ovat koiratermiitin aiheuttamia: lattialta alkavien ikkunoiden karmeja on pureskeltu ja muutamasta nurkasta puuttuu palanen. Myös talon runko on elänyt aiheuttaen muutamiin seiniin isoja halkeamia. Olemme antaneet asioiden olla vähän rempallaan ja todellakin nauttineet olostamme ja elämästämme istuen nojatuoleilla takkatulta tuijotellen. Voimien palautussa olemme tehneet pikkuhiljaa suunnitelmia pienestä pintaremontista. Nyt on "remonttisuunnitelmat" tehty ja aika laittaa taas hanskat käteen ja aloittaa suunnitelmien toteuttaminen. Kun viime vuonna lisättiin kodin sisustukseen lämpöä, tämän vuoden kantavana sisustusteemana on, miten kotiin saa tehtyä pienellä budjetilla ja vaivalla muodonmuutoksen!

P.S. Lisäsin tuohon blogin sivupalkkiin myös hakusanat, joita klikkaamalla voi etsiä juttuja aihekohtaisesti.

Kuvat: Pauliina Salonen

Lue myös: Omakotitalon rakentaminen - mitä tekisimme toisin

SHARE:

9 comments

  1. Teillä on valtavan kaunista ja harmoninen tunnelma.
    Näitä kuvia katsoessani tuli mieleeni, että millaiset ikkunat ruokailutilasta / keittiöstä on? Näkyykö jossain kuvissa?
    Oikein onnellista uutta vuotta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lämmin kiitos! Ruokailutilan ikkunat näkyvät vähän huonosti tuosta ensimmäisestä kuvasta: neljä ikkunaa alhaalla ja neljä ylhäällä (1000 x 2500 mm). Samanlaiset ikkunat on myös tilan vastakkaisella seinällä (ilman yläikkunoita) Suoraan edestä päin kuvattuna näkyy ehkä parhaiten täältä: http://www.nohomewithoutyou.com/2016/01/concrete-but-cosy-musta-ovi-home-tour/

      Delete
  2. Hei! Minua kiinnostaisi tietää miten betonilattia on kestänyt koiraperheen kulutusta? Jostain luin epäilevän kirjoituksen tämän pinnoitustavan kestävyydestä. Haluaisin kuitenkin itse juuri tämän käsittelyn suunnitteilla olevaan taloomme. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi ja kiitos inspiroivasta blogista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on lattia kestänyt kahden 40 kiloisen ralleja todella hyvin. Lattian toteuttanut Lattiamies / Designbetoni mainitsi lattian kovuusluokan olevan laminaatin ja parketin välissä. Lakkauksella on suurin merkitys lattian kulutuksen kestävyyteen. Eron huomaa meillä selkeästi saunarakennuksen ja päärakennuksen välillä: päärakennuksessa lattia on lakattu useaan kertaan teollisuuskäyttöön tarkoitetulla kakskomponentti lakalla, kun taas saunatuvan lattia vesiohenteisella. Vaikka saunatuvan lattia on lakattu viisi kertaa, on pari kertaa lakattu päärakennuksen lattia huomattavasti lujempi. Mattalakka antaa vähän armoa naarmujen näkyvyydelle. Niitä tulee lattiaan väistämättä. Lattian voi kunnostaa hiomalla vanhan lakan pois ja lakkaamalla uudelleen. Olemme todella tyytyväisiä lattiavalintaamne! Mukavaa vuoden alkua <3

      Delete
    2. Kiitos paljon vastauksesta :)

      Delete
  3. Mielenkiinnolla jään odottamaan remppajuttuja ja millaisia muutoksia keksittekään tehdä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tunnustan, että vähän jännitti luvata ihan ääneen tämän vuoden remppajuttuja! Suunnitelmat ovat valmiina ja ei tarvitse muuta kuin laittaa hihat heilumaan! Aikataulutus on tosin minin kanssa vähän veteen piirretty viiva. Tehdään näitä remppajuttuja kuitenkin yhtä rennosti, kuten aikaisemminkin: ensin perhe ja sitten blogi. Nyt tammikuussa pitäisi kuitenkin valmistua ensimmäinen pieni muutos :)

      Delete
  4. Hei! Meillä päänvaivaa aiheuttaa arkieteinen, joka toimii myös saunaan mentäessä pukutilana. Tilassa säilytetään myös lastenvaunut. Miten saada arkieteinen toimivaksi, niin että lapset saavat itse ripustettua ulkovaatteet naulakoihin? Ja ettei pukutilan puolelle eksy kuraisia kenkiä ja vaatteita? Minua myös kiinnostaa pahvi, paperi yms. lajitteluroskien säilytys ennen kuin niitä viedään lajittelupisteeseen. Nekin majailevat arkieteisessä tällä hetkellä ��

    Mukavaa alkanutta vuotta myös minun puolestani. Pidän todella paljon blogistasi, teillä on upea koti!

    T. Laura

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lämmin kiitos kommentistasi ja kysymyksestä <3 Olen hahmotellut pulmaasi mahdollisia ratkaisuja. Näistä tulossa blogiin juttu vielä tässä kuussa!

      Delete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig