Tietoa mainostajalle ›

March 5, 2018

SYVÄN SININEN SURU – MITÄ VÄRIT KERTOVAT SINUSTA?

"Syvän sininen suru – Mitä värit kertovat sinusta?" on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Iittalan ja Suomen Blogimedian kanssa.

Pienenä luulin, että entisaikaan maailma oli mustavalkoinen. Tämä harhakuva johtui kotimaisista suomifilmeistä, joita lapsuudenkodissani katsottiin teeveestä. Edelleenkin vanhoja kotimaisia elokuvia katsoessani minun on vaikea kuvitella, miltä maisemat ovat näyttäneet oikeasti. Vaikka järki sanoisi toista, kuvalla on erittäin vahva merkitys siihen, minkä uskoo olevan totta ja minkä ei.

Maailma olisi kovin toisen näköinen ilman värejä. Väreillä on yllättävän suuri merkitys elämässämme, tiedostimme tätä asiaa tai sitten emme. Värit vaikuttavat tunteisiimme, tekemisiimme ja jopa päätöksiimme. Värit saattavat kertoa, mitä arvostamme, missä tunnemme olomme hyväksi ja mitä toivoisimme elämäämme lisää. Omia värimieltymyksiään on helppo tutkailla kurkistamalla vaatekaappiin tai silmäilemällä sisustusta: usein nämä samat lempivärit toistuvat sekä pukeutumisessamme että kodissamme.

Useimmilla meistä on joku lempiväri, joka pysyy aika lailla muuttumattomana ihan lapsuudesta alkaen. Tätä lempiväriä voidaan pitää ikään kuin omana väri-identiteettinä. Tämän lisäksi meillä tulee aika-ajoin erilaisia väri-ihastuksia, jotka kertovat paljon sen hetkisestä elämänvaiheestamme. Yhtäkkiä huomaa, että katse poimii juuri tietyn värisiä asusteita ja esineitä. Väri saattaa olla sellainen, jota ei ole aikaisemmin edes juuri huomioinut tai jota on peräti vältellyt.
Oma vallitseva väri-ihastukseni liittyy vahvasti vihreään. Vihreällä on rauhoittava ja raikastava vaikutus ja sitä käytetäänkin erityisen paljon sisustuksessa. Vihreän tiedetään helpottavan stressiä ja lisäävän luovuutta. Kotiimme onkin hiipinyt kuin varkain räjähdysmäisesti levinneiden viherkasvien rinnalle niin vihreää seinää kuin pienesineitäkin. Iittalan uusi sammaleenvihreä lasiväri on tällä hetkellä jotenkin erityisen puhutteleva. Sävy on todella onnistunut ollen samanaikaisesti ajankohtainen, juureva ja rauhoittava. Kattauksissa vihreä pääsee oikeuksiinsa yhdistettynä värejä kirkastavaan valkoiseen sekä hyvin taustana toimivaan tämän kevään uutuus sävyyn, pilkuilla elävöitettyyn Teema Tiimi duo harmaaseen.

Vihreä on myös toivon, levollisuuden ja kärsivällisyyden väri. Vihreä väri-ihastus kertoo siitä, että on jollain tapaa avautumassa. Vihreä voidaan nähdä myös kateuden, sairauden tai vihan värinä. Jos vihreä aiheuttaa jostain syystä inhon väristyksiä, kannattaa pohtia onko jostain syystä vaikea antaa anteeksi. Vihreän värin sanotaan edustavan tasapainoa, rauhaa, kasvua, kevättä, tuoreutta, terveyttä, hedelmällisyyttä ja luontoa. Samoja asioita, joita toivon myös lautaseltani löytyvän. Yhdistettynä aamiaiskattauksessa mielialaa nostattavaan ja energiaa antavaan keltaiseen, on päivän väriterapiasessio jo lähes sillä kuitattu. Päivän vitamiiniannoksen saa taasen kuitattua Iittalan uusilla 55 cl Essence-juomalaseilla, joihin mahtuu juuri sopivasti auringon keltainen aamiaissmoothie.

Lapsuuden lempivärini oli sininen. Sininen seurasi minua vahvasti aina ensimmäiseen omaan kotiini asti, jossa sudin makuuhuoneen seinät ensi töikseni taivaansinisiksi. Tämän jälkeen elämässäni alkoi vaikeampi vaihe ja lopulta kaikki se ympärilläni vellova sininen hukutti minut suureen suruun lähes kymmeneksi vuodeksi. Kun ei kohtaa niitä kaikista vaikeimpia tunteitaan, saattaa ihmisestä tulla työnarkomaani, alakuloinen, kontrollifriikki, suorittaja, ylivahva, alisuoriutuja, ikävä alainen tai pomo. Näistä monet määreet sopivat oikein hyvin myös minuun. Kaikki ne käsittelemättömät negatiiviset tunteet jäivät vellomaan jonnekin hyvin syvälle määrittäen pahimmassa tapauksessa minut milloin negatiiviseksi, hankalaksi, äreäksi, apaattiseksi tai vihaiseksi. Sanotaan, että vihaiset, puolustautuvat, aggressiiviset, hyökkäävät ja äreät ihmiset ympärillämme ovat usein pohjimmiltaan niitä surullisimpia. Tämän vihan alleen peittämän surun tunnistan erittäin hyvin. Vaikka surun lisäksi sinisen sanotaan olevan myös turvan väri, yhdistän mielikuvissani sinisen edelleen myös alakuloon.

Jos jokin väri aiheuttaa inhon reaktioita, voi sille pikkuhiljaa altistua tuomalla esimerkiksi kotiin jonkin vastenmielisen värisen esineen ja tutkiskella rauhassa, millaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä se aiheuttaa. Tässä suhteessa sininen on opettanut minulle värinä eniten. Tämän vuoden yksi kolmesta Iittalan uutuusväristä, vedensininen tuo mieleen kaikessa viileydessään lomat ja kaikki ne raukean lämpimät ja ihanan joutilaat päivät rannalla kirkkaan sinisen meren kuohuessa rauhoittavasti jalkojen juuressa. Vedensininen lasi ei ole värjättyä vaan väri on itse massassa. Läpivärjätyn lasiesineen käyttäytyminen valossa on jotenkin hypnoottisen vangitsevaa katseltavaa: lasin läpi lankeavat valonsäteet luovat esineelle värillisen varjon. Tällä hetkellä Kastehelmisarjan lautaset sekä lasit oikein odottavat kaapissa jo sitä päivää, kun voi kattaa pöydän ensimmäisen kerran ulos auringon paahteeseen. Sitä ennen kuitenkin herkutellaan vielä hetki pataruoilla.

Sinisen sietokykyni on siis kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana melkoisesti ja tunnen taas tutun lapsuuden lempivärini rauhoittavan vaikutuksen. Ehkäpä myös onnellinen ja tasapainoinen elämänvaihe on tehnyt myös tehtävänsä. Tällä hetkellä kirjoitan tätä juttua syvänsinisessä paidassa ja tunnen olevani turvassa.
Jos sininen on väri, jota kohtaan minulle on ollut pidemmän aikaa melkoinen viha-rakkaussuhde, on punainen sellainen väri, jota olen kaihtanut koko elämäni. Punaisella värillä sanotaan olevan sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Se yhdistetään vaaraan ja epäonnistumisen pelkoon. Molemmat asioita, joita vältän viimeiseen asti. Punaisen sanotaan myös nopeuttavan hengitystä ja lisäävän sykettä ja sen uskotaan parantavan esimerkiksi suoritusta. Punainen saattaa suurissa määrin käytettynä aiheuttaa stressiä, vihaa ja turhautuneisuutta. Vaikka vaaleanpunainen on hyvin lähellä punaista, sen on todettu tasoittavan raivonpuuskia lapsilla ja esimerkiksi monien vankiloiden yhteistilojen seinät on maalattu vaaleanpunaisella juurikin sen rauhoittavan vaikutuksen takia. Vaaleanpunainen sanotaan olevan romanttisen rakkauden ja rauhan väri.

Vaaleanpunainen on ollut sisustuksessa jo useamman vuoden pinnalla eikä sen suosio näytä edelleenkään laantumisen merkkejä. Esimerkiksi kattauksissa yhdistelmä vihreä ja vaaleanpunainen miellyttää tällä hetkellä erityisesti silmää luoden herkän ja maanläheisen tunnelman. Perinteisen valkoisen juhlakattauksen sijaan vaaleanpunainen ja vihreä näyttävät kattauksessa nyt jotenkin erityisen raikkaalta ja ajankohtaiselta. Vaikka vaaleanpunainen mielletäänkin herkästi hyvin feminiiniseksi väriksi, on se löytänyt tiensä myös itsevarmojen miesten vaatekaappeihin.
Värien merkitystä pohtiessani havahduin siihen, että sinisen tavoin myös harmaa yhdistetään masentuneisuuteen. Harmaa viestii myös energiattomuudesta, epävarmuudesta ja paljastumisen pelosta. Jäin pidemmäksi aikaa pohtimaan, mitä tämä kertoo meidän kotimme värivalinnoista: valkoista, harmaata ja mustaa. En tiedä kuinka energiaton ja epävarma olin valintoja tehdessäni, mutta harmaa toimii erityisen hyvänä taustana vahvistaen ja kirkastaen muita värejä. Samoin kuin valkoinen, joka luo tilan tuntua. Valkoinen edustaa myös kohtuullisuutta ja vaatimattomuutta. Toisaalta liika valkoinen saa tilan kuin tilan näyttämään torjuvalta, steriililtä ja kylmältä. 

Uudessa kodissamme on jo useamman vuoden eletty kuin mustavalkoisessa elokuvassa. Neutraalissa miljöössä ei sinänsä ole mitään pahaa, vaan se voi toimia rauhoittavana taustana muuten niin hektisessä arjessa. Väriä on kuitenkin todella helppo halutessaan lisätä elämään maalaamatta kirkkaan punaista tehosteseinää tai pukeutumalla räiskyvän oranssiin kaftaaniin. Musta tai harmaa asu piristyy kummasti pienellä värikkäällä asusteella tai neutraali miljöö tai kattaus parilla väripilkulla.

Teema Tiimi kulho duo harmaa* | Iittala
Essence juomalasi* | Iittala
Essence karahvi* | Iittala
Essence kuohuviinilasi* | Iittala
Kartio lasi sammaleenvihreä* | Iittala
Kartio lasi vedensininen* | Iittala
Kastehelmi lasi sammaleenvihreä* | Iittala
Kastehelmi lasi vedensininen* | Iittala
Kastehelmi kulho sammaleenvihreä* | Iittala
Kastehelmi kulho vedensininen* | Iittala
Kastehelmi kynttilälyhty vedensininen* | Iittala
Kastehelmi kynttilälyhty sammaleenvihreä* | Iittala
Kastehelmi kynttilälyhty vaalea pinkki* | Iittala
Kastehelmi lautanen sammaleenvihreä* | Iittala
Kastehelmi lautanen vedensininen* | Iittala
Kastehelmi purkki sammaleenvihreä* | Iittala
Kastehelmi purkki vedensininen* | Iittala
Ruutu maljakko 205 x 180 mm sammaleenvihreä* | Iittala
Ruutu maljakko 115 x 140 mm vedensininen* | Iittala
Ruutu maljakko 205 x 270 mm kirkas* | Iittala

*merkityt tuotteet on saatu osana vuosiyhteistyötä.
SHARE:

7 comments

  1. Tämä teksti sai aikaan poikkeuksellisen vahvan tunnereaktion. Levollisen, kiitollisen ja helpottuneen. Kiitos! Samalla tämä oli jälleen osoitus siitä, miten taitavasti kirjoitat ja inspiroit jutuillasi. Ja mitä astioihin tulee, tuo metsänvihreä on äärettömän onnistunut sävy juurikin lasissa. Kiitos myös kauniista kuvistasi, niistä sai taas paljon inspiraatiota.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lämmin kiitos Jutta! Kommenttisi sai aikaan poikkeuksellisen vahvan tunnereaktion <3

      Delete
  2. Hei! Vähän ohi aiheen kyselen teidän mikrosementti lattioista? Meillä suunnitteilla uuteen taloon koko taloon, myös märkätiloihin. Että suosittelisitko teidän kokemuksen perusteella ennemmin desingbetonin elämys+ lattiaa vai sbl mikrosementtiä? Kiitos jos ehdit vastaamaan😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, meillä on päärakennuksessa designbetonin elämys+ ja saunarakennuksessa sbl:n. Suurin ja sitä myöten myös merkittävin ero on lattioiden lattauksessa. Tämän perusteellä ääneni menisi ehdottomasti designbetonille. P.S. Märkätiloissa lattiassa saattaa näkyä lattian luonnollisen halkeilun myötä lattian kastuessa tummempiä, halkeamaa myötäileviä viiruja. Myös pidempään lattialla lojuneesta kosteasta ämpäristä tms. voi jäädä lattiaan tummempi rinkula!

      Delete
  3. Todella hyvä postaus ja upeat kuvat jälleen kuten sulla aina. Mulla oli aiemmin hyvin vahva ihastus punaiseen, minulla on ollut paljon punaista sisustuksessa ja vaatteissa. Nykyään en oikein siitä välitä, paitsi punatiili on ihan OK. Mutta jotenkin "liian" aggressiivinen ja energisoiva väri, tosin 5-vuotiaan poikani lempiväri ehdottomasti. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis Suvi <3 Minusta on mielenkiintoista, miten värit kulkevat mukana elämän eri tilanteissa välillä tullen ja sitten taas mennen. Ja miten jostain suosikista voikin tulla yhtäkkiä inhokki ja toisinpäin. Minusta murretut punaisen sävyt ovat todella kauniita. Kirkas punainen on taas paljon vaikeampi sietää :)

      Delete
  4. Kirjoititpa kauniisti. Jaan kanssasi aika samansuuntaisen historian väreistä tykkäämisen suhteen. Ensin oli sininen vaihe ja sitten sammaleenvihreä, joka näyttää muuten noissa Iittalan laseissa taas todella kivalta. Nyt nautin valoisuudesta, hennoista väriyhdistelmistä ja vaaleanpunaisesta. Ehkä lempeät sävyt kielivät siitä että elän tällä hetkellä aika kivaa ja seesteistä aikaa. :)

    ReplyDelete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig