Tietoa mainostajalle ›

July 16, 2017

ALOITTELEVILLE PUUTARHUREILLE JA SISUSTUSINSPIRAATIOTA ETSIVILLE

Tänään on tainnut koko Suomi saada nauttia pitkästä aikaa lämpimistä kesäkeleistä! Minä olen käyttänyt jokaisen liikenevän minuutin puutarhassa möyrimiseen ja Insta- ja Facebook-seuraajat ovat saattaneet nähdä videoita pihatouhuistani. Ulkona möyriminen on ollut ihanaa vaihtelua kaiken sisällä istumisen jälkeen. Myös auringonvalo on tehnyt ihmeitä: kummasti se ilme kirkastuu ihan vain muutamasta nenänpieleen ilmestyneestä pisamasta.

Puutarhainnostuksissani olen kuluttanut lähes puhki Kati Jukaraisen, Maria Kesäsen ja Hanna Sumarin toimittaman Keittiöpuutarha-kirjan. Kirjassa kerrotaan tällaiselle aloittelevallekin puutarhurille sopivalla selkokielellä keittiöpuutarhan perustamisen perusteet aasta ööhön. Kirjan lopussa olevat herkulliset reseptit ovat innostaneet entisestään kokeilemaan mitä erilaisempia lajikkeita. On aika huikeaa monen ydinkeskustavuoden jälkeen kasvattaa omia kasviksia ja saada jopa satoa lautaselle saakka.

Samanlaisen inspiraation saa minussa aikaan erilaiset ja eri tyyliset sisustuslehdet ja -kirjat. Sadepäivän lempipuuhaani on uppoutua ammentamaan uusia ideoita sekä kotimaisista että ulkomaisista julkaisuista. Blogin tai muuten vaan sattuman kautta myös meidän kotimme on päätynyt muutamaan julkaisuun. Viimeisimpinä Piia Kalliomäen toimittamaan ja Pauliina Salosen kuvaamaan Cozy Homesiin ja My Scandinavian Home -blogista tutun Niki Brantmarkin toimittamaan The Scandinavian Home - Interiors Inspired by Light -kirjaan. Jälkimmäisessä on talomme lisäksi myös toinenkin suomalainen koti.

Huomiseksi on jälleen vaihteen vuoksi luvattu etelään vesisateita. Olen kasannut ruokapöydälle kasan kirjoja, lehtiä ja värikarttoja tarkoituksena viimeistellä saunatupamme sisustussuunnitelmat. Suunnitelmiin palaan tarkemmin vielä elokuun aikana.

P.S. Tänä kesänä kasvimaa on saanut vettä niin rutkasti, että olen onnistunut saamaan tomaatit ja yhden amppelin hukkumaan.. Jos taivas vielä päättää tulvia, olisiko jollain viisaammalla vinkkiä, kuinka suojata lavakauluksessa olevat kasviparat liialliselta kastelulta?
SHARE:

No comments

Post a Comment

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig