Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

June 18, 2018

ONNEN PAIKKA – KUINKA SISUSTAA PARVEKE

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

Viime aikoina minua on monesti kehotettu tekemään ja miettimään asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Olin melkein kymmenisen vuotta sitten vaihdossa Aasiassa, josta löysin Lonely Beach -nimiseltä rannalta oman ”happy placesini”. Enää tuo ranta, turistien vyöryttyä niille viimeisillekin Thaimaan saarille, ei ole niin ”lonely”, mutta edelleen, kun minua oikein pelottaa, suljen silmäni ja kuulen tuon tutun meren kohinan, tunnen auringonsäteiden hehkun kasvoillani ja pelko väistyy.

Tuo oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun vietin monen monta päivää pienessä bambumajassa ihan yksikseni. Päivät makasin rannalla Norah Jonesia kuunnellen ja illat istuin nuotion ääressä seuranani uppo-oudot maailmanmatkaajat, joiden tarinoihin en kyllästynyt kertaakaan. Minä, joka harvoin jaksan kuunnella kaikenlaisia jorinoita tai varsinkaan tutustua yllättäen ja täysin varauksetta uusiin äänekkäisiin ihmisiin.

Myös viimeisimmät kodit, joissa olen asunut, ovat olleet omia onnen paikkojani. Muutama viikko sitten tuli kuitenkin sellainen tunne, että jotkut muistot nykyisessä kodissamme ovat niin kipeitä, että ei auta kuin laittaa talo myyntiin, ettei enää niin ahdistaisi. Kun olin järkeillyt asiaa hieman pidemmälle ymmärsin, että ne muistot, niin hyvät kuin huonotkin, seuraavat minne ikinä menenkin. Niinpä päätimme kompromissina toteuttaa yhden pitkäaikaisista unelmistamme ja vuokrata talon syksyksi Etelä-Euroopasta saadaksemme hieman hengähdystaukoa.

Kesän päätimme viettää ihan rauhakseltaan kotona. 
Talossamme on yksi huone, joka on jäänyt hyvin vähälle käytölle nimittäin yläkerran parveke. Oikeastaan on tuntunut koko ajan ihan turhalle, että omakotitalossa on ylipäätään parveke. Meidän parvekkeen ratkaisi asuinalueemme kaava. Tai lähinnä se, kuinka monta asuin neliötä yläkertaan sai rakentaa. Toisaalta luin juuri hetki sitten artikkelin siitä, kuinka suomalaiset ovat parvekekansaa. Erityisesti toive omasta parvekkeesta korostuu kerrostaloasunnoissa, mutta jos selailee omakotitalojen myynti-ilmoituksia, tuntuu näistäkin lähes jokaisessa parveke olevan.

Parvekkeemme sijaitsee työhuoneeni yhteydessä talon etelän puoleisella sivulla. Jo aikaisin keväällä parvekkeella on todella lämmin. Kun aukaisee parvekelasit, viilentää pienikin tuulenpuuska kuumalla ilmalla tilan juuri sopivaksi. Ja tällä hetkellä ei ole yhtään haitannut, että parveke on välillä melkein kuin pätsi! Lämpöä jos mitä olen viime kuukausina kaivannut niin, että kipeää tekee.
Parvekkeen ainoana kalusteena on ollut IKEA-tavaratalosta ostettu jo myynnistä poistunut SINNERLIG-erikoismalliston sohva. Lisäsin sohvan seuraksi MASTHOLMEN-sarjan ulkokäyttöön sopivat rottinkiset pöydät sekä tuolin. Aikaisemmin maalaamiemme puisten parvekeritilöiden päälle laitoin suuren 200 x 300 LOHALS-maton, joka tuntuu erityisen mukavalta paljaiden varpaiden alla. Juutti ja rottinki tuoksuvat miedosti heinälle vieden ajatukseni jostain syystä kuumalle hiekkarannalle, palmun lehdistä kyhättyjen aurinkovarjojen alle. IKEA-tavaratalot ovat myös viherkasviharrastajan aarreaittoja: jokakerta tavaratalossa poiketessa matkaan tarttuu jokin uusi kasvi. Ennen kuin olen löytänyt kasveille sopivan ruukun, sijoitan usein kasvit aluslautasen kera meriheinästä tehtyihin FLÅDIS-koreihin.

Jos ihminen kaipaa lämpöä, kaipaa hän usein myös jotain pehmeää itsensä ja maailman väliin. Kun kesäilta on jo viilentynyt, olemme istuneet miehen kanssa parvekkeella huopiin kääriytyneinä ja tyynyihin nojaten. Hiljaisuutta kuunnellen ja välillä sanan jos toisen keskenämme vaihtaen. Nuo harvat täysin yhteiset hetket ovat varmasti tehneet hyvää kummallekin raskaan kevään jälkeen. 
Alkuvuodesta kevääseen jouduin viettämään paljon aikaa makuuasennossa olohuoneen sohvalla. Olohuoneen sohvalle en ole halunnut pitkään aikaan pötkähtää, mutta nyt, kun olohuone on laajentunut parvekkeelle, olen taas löytänyt viimein paikan, jossa rentoutua: nukkua, lukea kirjaa, kirjoittaa, syödä ja juoda, jutella miehen kanssa, kattaa aamukahvit ja iltateet sekä tuijottaa parvekkeen ikkunan ulkopuolella kahisevaa pihlajaa. Paikan, jossa mieli ja keho rauhoittuu ja on tilaa olla ja hengittää.

KANELSTÅNGKukkajalka, rottinkia | IKEA
MASTHOLMEN Lepotuoli, ulkokäyttöön | IKEA
MASTHOLMEN Sohvapöytä ulkokäyttöön | IKEA
STOCKHOLM 2017Sohvapöytä, rottinkia, saarni | IKEA
JOFRID Huopa, luonnonvärinen | IKEA
JOFRID Tyynynpäällinen, luonnonvärinen | IKEA
TILLBRINGARE Kannu, kirkas lasi | IKEA
FRAMTRÄDA Lasi, kirkas lasi | IKEA
SANDARED Rahi, beige | IKEA
FLÅDIS Kori, meriheinä | IKEA
SHARE:

6 comments

  1. Ihana. Siitä tuli tosi kutsuvan ja lempeän näköinen. Oon iloinen, että jaksoitte sen laittaa. Tekee varmasti hyvää istuskella tuolla kylkikyljessä. Ja talo syksyksi ei kuulostaa yhtään pahemmalta sekään :)

    Halit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla oli ajatus sellaisesta kutsuvasta pehmeänvyisestä pesästä: lempeä kuvaa tilaa erittäin hyvin. Ihanaa, että tunnelma välittyy myös kuvista. Olen myös iloinen, että jaksoimme laittaa tämän. Pieni puuhastelu on tehnyt hyvää ja saanut ajatukset käännettyä hetkittäin kohti kaikkea kaunista ja hyvää ❤️

      Delete
  2. Kaunis parveke siitä tulikin! Meilläkin on ollut kolme vuotta parveke varastona, ja nyt olemme laittaneet sen vähän parempaan kuntoon. Eilen illalla istuttiin siellä saunan jälkeen ensimmäistä kertaa, ja se olikin ihan huippu paikka! Tuuli vain suhisi hiljaa puissa, ja ilma oli raikas. Miksiköhän ei tullut jo aiemmin sisustettua sitä?
    Toivon teille oikein mukavaa kesää, toivottavasti saatte onnellisiakin päiviä ♥

    ReplyDelete
    Replies

    1. Meillä on muuttunut saunatupa nyt parvekkeen kunnostuksen jälkeen varastoksi! Seuraavaksi siis sen kimppuun.. Juuri tuo tuulen suhina puissa on jotain sellaista, mitä ei pihan terassilla pysty tavoittamaan. Onneksi melkein joka päivästä löytyy jotain, jota voisi kai onneksikin kutsua: taaperon uudet taidot ja iloinen hymy heti päiväunilta herätessään, ystävän tuomat ruokalähetykset sekä viestit ja ennen kaikkea tieto siitä, että ympärillä on iso joukko ihmisiä, jotka välittävät! Kaunista kesää myös teille ❤️

      Delete
  3. AnonymousJune 19, 2018

    Sinulla on kyky luoda viehättäviä tiloja! Kiitos näistä ja voimia jokaiseen päivään ja eityisesti aamuihin ❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lämmin kiitos kommentistasi ❤️ Kauniiden tilojen luominen luo valtavasti iloa itselleni. Se, että saan blogin kautta jakaa totetuksiani myös muille, tekee minut monin kerroin onnellisemmaksi: on todella mieltä lämmittävää, jos joku on saanut jostain tekemisistäni inspiraatiota. Erityinen kiitos myös viestisi loppuosasta ❤️❤️❤️

      Delete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig